Skip to main content

Crane Hill Racing koki Paljakassa tunteita laidasta laitaan! Viikonloppu oli täynnä onnistumisia, mutta surullisilta tapaturmilta ja harmittavilta epäonnistumisilta ei vältytty. Kalle Laamanen #569 loukkaantui vakavasti Veteraanit-luokan ensimmäisessä alkukarsintaerässä. Toivotamme koko tiimin voimin tsemppiä Kallelle paranemiseen!

Lauantain kisapäivä lähti onnettomuuden jälkeen takkuillen käyntiin. Aikataulun venyi pitkälle hoitohenkilöstön ruuhkauduttua aamun onnettomuuksista. Naiset pääsivät lähes kolme tuntia myöhemmin ajamaan oman 1.alkukarsintaeränsä, jonka jälkeen aikataulua kirittiin kovalla tahdilla.

Jonna Simontaival #733 ajoi naisten luokassa 1.erästä sijalle 5., 2.erästä sijalle 4., ja finaalista sijoitus neljänneksi!
– ”Rata oli mieleinen, ja keli toi haastetta ajamiseen. Erissä taistelin erittäin huonoista lähdöistä paremmille sijoituksille, ja finaalissa ajotreenin puute alkoi näkyä ja tuntua, kun niskan lihakset ei enää jaksaneet tukea päätä, ja ajo meni pintaliitona vääntäen väkisin maaliin. Leuka rinnassa mentiin, muttei kuitenkaan kohti pettymyksiä. Oli positiivista huomata, että oma kunto on nyt kohdallaan, jaksamisesta ei jäänyt kiinni! Nyt vaan lisää ajoa alle. Erittäin tyytyväisenä kauden ensimmäiseen sijoitukseen. Parhaat kierrosajat veistelivät samaa kolmanneksi tulleen kanssa, ja täytyy sanoa, että siellä on huikeita naiskuljettajia koko joukko täynnä! Mahtavaa taistelua! ”

Pro Lite luokassa näytti tahtia kukas muu kuin itse Hottisen Jesse! Jesse #145 ajoi upeasti molemmista alkukarsintaeristä sijalle 3, ja finaalista YKKÖSSIJA!
– ”Rata oli erittäin haastava, mutta mukava ajettava. Oma vauhti alkoi tuntua pikkuhiljaa siltä miltä kuuluukin nyt kun alustan säädöt saatiin kunnolla kohdalleen! Ensimmäinen alkuerälähtö meni hieman nukuksissa, en päässyt irtoamaan viivasta hyvin, mutta nousin kuitenkin ensimmäisen mutkan jälkeen jo kolmannelle sijalle. Toisessa erässä lähtö sujui hitusen paremmin, ja varmalla ajolla sain sijoituksen pysymään vaikka vaativa loskakeli vei voimia. Finaalissa lähtö meni täysin nappiin, holeshot ja ykkösenä maaliin. Todella tyytyväinen kauden SM aloitukseen.”

Tiimin kokenein snowcross- konkari Pieti Puhakka #168 ajoi PRO- luokan alkukarsintaerissä varmaa vauhtia sijoituksille 4. ja 3. Finaalissa epäonnea ja sijoitus 14.
– ”Paljakan karsintaerissä ajo oli tasaisen varmaa, erien sijoitukset 4. ja 3. toivat kohtuudella jo SM- pisteitä ja viidennen paikan finaaliin lähtöviivalle. Finaalista keskinkertainen lähtö, mutta ekalla kierroksella onnistuin pari sijaa nousemaan ja parin kierroksen ajon jälkeen olin turvallisissa asemissa, 5. tai 6. sijalla, suunnittelemassa seuraavaa liikettä kunnes kopsahti. Takana tullut kelkka osui minuun, jonka seurauksena kaaduin. Kun sain vehkeet takaisin suksilleen, oli muut jo ehtineet mennä pari kierrosta ja peli oli pelattu. Kiitos tiimille ja yhteistyökumppaneille!”

Junioreiden ajot asettuivat sunnuntaille. Sunnuntai päivä lähti vauhdikkaasti käyntiin, ja kisoihin oli saapunut mukavasti myös yleisöä. Crane Hill Racing tiimin juniorit ajoivat hyviä sijoituksia. Täydelliseen onnistumiseen ylsi tällä kertaa Oskari Laamanen #868 vieden Juniorit 14-16- luokan ykkössijan finaalista! Oskari ajoi alkukarsintaeristä sijat 1. ja 5.
– ”Aamulla tutustuin rataan harjoituksissa ja koitin etsiä hyviä ajolinjoja. Ensimmäisessä karsintaerässä kelkka lähti hyvin viivasta ja pääsin kärkeen. 2.karsintaerässä kaaduin ja jäin viimeiseksi, mutta pääsin nousemaan viidenneksi. Finaalissa pääsin heti kärkeen ja voitin. Ajo kulki hyvin ja kelkka toimi hyvin. Olen erittäin tyytyväinen päivän suoritukseen. Ensi kisaan pitää harjoitella lähtöjä ja nopean ajolinjan etsimistä.”

Mini Juniorit 9-11- luokassa Otto Tukiainen #70 ajoi hienosti alkukarsintaeristä sijoitukset 4. ja 5. Otto olisi päässyt suoraan finaaliin, mutta motorsportin henki iski, ja harmittavan teknisen ongelman vuoksi Oton finaali jäi ajamatta.
– ”Fiilis kisaviikonlopustani on huippu hyvä. Vähän epäonnea finaalin suhteen, mutta muuten erittäin hyvät fiilikset. Seuraaviin kisoihin minä parannan ajolinjoja. Mutta hyvillä mielin ensi kisoihin!”

Luka Tukiainen #148 ajoi Juniorit 11-14- luokassa alkueristä sijoitukset 6. ja 7. Nämä eivät tällä kertaa riittäneet suoraan finaalipaikkaan. Luka ajoi vielä Last Chance erän, josta sijoitus 12. Päivän finaalipaikka jäi saavuttamatta, mutta Luka oli positiivisin mielin mukana kisaamassa!
– ”Fiilikset viikonlopusta on hyvät. Lähtöjä haluan parantaa. Tiimin kanssa oli kyllä kivaa ja päälimmäisenä mieleen kisoista jäi hyvät kisat ja että parempien lähtöjen kautta lähden ajamaa seuraaviin kisoihin vielä kovempaa!”

Juuso Vuori koki tänään epäonnea oikein tuplaten. Molemmissa Juniorit 11-14- luokan alkuerissä kolari ja kaatuminen. Ensimmäisen erän sijoitus kahdeksas. Toinen erä jäikin kesken siellä sattuneen kolahduksen vuoksi, kyynärpää vaati lääkärin tarkastusta, mutta kylmähoidolla ja säikähdyksellä selvittiin.
– ”Molemmissa karsintaerissä oli hyvä lähtö, mutta kaatuminen ekassa mutkassa pilasi päivän suoritukset. Mutta sain uutta kokemusta ja nyt katseet siirretään harjoitusten kautta kohti Kemijärveä.”

Toimitus

Leave a Reply