Uncategorized

Crane Hill Racing by the water

By 17 elokuun, 2020 No Comments

Jau, sitä on Crane Hill Racing viettänyt moottoriurheilullista kesää! Takana on useiden kuukausien verran vesijetteilyä, motocrossia ja mönkkäriajelua mitä mahtavammissa paikoissa ja keleissä, unohtamatta kuitenkaan myös kilvanajoa, sillä tiimin oma mies, Hottisen Jesse, kävi ajelemassa elämänsä ensimmäiset vesikrossi- kisat, Tahko Watercrossit!

Kesä on mennyt vauhdilla Hottisen perheessä. Pete ”The Team Boss” tarjosi Jesselle vesikelkan ajoon, sillä ehdolla, että kisoihin lähdetään ja laitteen kunnossapito olisi omalla vastuulla. Ja niinhän Jesse teki. Ennen heinäkuun kisoja laitetta piti korjailla paljon, ja kiireisen työn vuoksi aika treenaamiselle jäi vähiin. Vesikelkalla ajaminen ja sen huoltaminen ja rakentaminen ei ole helppoa puuhaa, ja Jesse kertookin, että vesikelkkailua harrastaakseen on osattava tehdä ja ymmärtää paljon kelkan tekniikan päälle. Jessen yksi haaste oli se, että matka treenaamaan on ollut pitkä, eikä helpotusta tuonut sekään, kun treenatessa suurin osa ajasta meni siihen, että tuli upotuksia tekniikka ongelmien vuoksi, jonka myötä kuivattelu ja vikojen etsiminen veivät treeneistä suurimman osan.

Ennen jo varsinaisia kisoja Jesseä jännitti uusi laji. Halu ajamaan kilpaa vei kuitenkin niin vahvasti, että Jesse ilmoittautui suoraan kanssakilpailijoiden yllyttämänä isojen poikien luokkaan, eli Openiin. Olivat todenneet, että tällä kyseisellä laitteella oli lähdettävä ajamaan suoraan Openiin. Kisapäivänä Jesse lähti hyvällä fiiliksellä kisaamaan. Harjoituksissa pari kierrosta laite toimi hyvin, kunnes rantaan palatessa kelkka upposi rantaviivan läheisyyteen. Siitä etsimään vikaa varikon puolelle kuivatuksen jälkeen.

Ensimmäisessä alkuerässä takasuoralla katkesi uusi hihna, ja jälleen upotus. Tästä Jesse siirtyi huoltomiehineen odottamaan, että kisajärjestäjät nostivat kelkan järven pohjasta nostolautalle ja siitä kuivatuspaikalle jälleen kuivatettavaksi. Itse kuivatus tapahtuu siten, että tulpat otetaan pois, kaasarit pois, ilmanputsari pois, kaasarin pohjaroput auki, moottori pyöritetään kuivaksi vedestä, jonka jälkeen taas osat paikalleen ja käyntiin. Kuulostaa helpolta lajilta, eikö?

Toiseen alkuerään Jesse lähti kilpakumppanilta lainatun hihnan kanssa, päästen ensimmäistä kertaa maaliin saakka, mutta kelkan toimiessa vain puolella teholla. Kolmanteen alkuerään vaihdettiin osia varikolla, mutta laite upposi muutaman kymmenen metrin päähän lähdöstä. Laitetta ei löydetty enää kisapäivänä sukeltajien toimesta, sillä poijun naru oli sotkeutunut jotenkin, eikä noussut pintaan. Etsintöjä jatkettiin seuraavana päivänä, eikä sukeltaja meinannut silloinkaan löytää kelkkaa. Lopulta kelkka paikannettiin iltamyöhällä dronen avulla, ja nostolautasta saatiin näkymä poijuun, joka oli suunnilleen metrin verran pinnan alapuolella. Sukeltaja selvitti narun ja laite nostettiin pois lähes vuorokauden upoksissa olemisen jälkeen. Tämän jälkeen kelkka kuivateltiin rannalla ja iskettiin kärryn kyytiin ja kohti kotia.

Laitteen työstäminen jatkui kisojen jälkeen ja treenit alkoivat sujua mallikkaasti. Jesse ilmoittautui Pellon Watercrosseihin, mutta kisoja edeltävänä päivänä poika Niillas sairastui vakavasti joutuen sairaalaan, joten kisat jäivät väliin. Kaiken kaikkiaan, ensimmäinen Crane Hill Racingin Watercross- kesä oli täynnä teknisiä murheita, jotka ovat Jessen mukaan mahdollisesti selätetty nyt kun kisakausi päättyi. Jesse toteaa, että kipinä lajiin on syttynyt, ja haaveena on ajaa seuraavana kesänä koko Suomen Watercross- sarja. Parasta lajissa on Jessen mielestä ajamisen tuoma hyvänolon tunne, uuden oppiminen ja itse kilvanajo.

Jessen kesään on mahtunut vesikrossin ohella myös paljon työntekoa. Motocrossia hän on käynyt muutamaan otteeseen treenaamassa ja vesijetilläkin ajellut vapaa-ajan puitteissa. Maastopyöräilystä on tullut yksi Jessen mieleisimmistä treenimuodoista kuntosalin ohella. Nyt kun vapaa-aikaa alkaa olla enemmän, satsaa Jesse vahvalla otteella fysiikkatreeneihin ennen kisakautta. Kisakaudella 2021 Jesse siirtyy ajamaan snowcrossia Pro- luokkaan ja tavoitteena on ajaa ehjä kausi hyvien sijoitusten saattelemana.

Jessen puoliso ja tiimin naiskuljettaja Jonna Simontaival on nauttinut kesästä retkeillen luonnossa ja treenaten monipuolisesti. Aikaa on vieneet myös rakennusmestari- opinnot ja sen ohessa monipuoliset työtehtävät, sekä oman kodin piharakentaminen. Koko perhe on yhdessä kulkenut Jessen vesicrossi- treeneissä Peten ranchilla, ja Jonna on todennutkin, että laji on melko vähän ajamista ja pääosin rassaamista. Lajihan on tälle naiselle tuttua jo kotikunnilta Kittilästä, jossa Jonna on ollut yhtenä tekijänä kisajärjestelyiden puolella. Onhan se kansallislaji sielläpäin. Jonnan kesästä ei motorsporttia puutu, motocross ja vesijetteily ovat lähellä sydäntä ja näiden parissa on useampi tunti vierähtänyt kuluneenakin kesänä. Jonnalla on tavoitteena ajaa kaudella 2021 naisten luokassa kolmen parhaan joukkoon, mutta sitä ennen hän aikoo vetää ajotreeniä alle siihen malliin, ettei ainakaan siitä jää kiinni.

Laakkosen kengissä

Tiimin tuorein tulokas, Jonas Laakkonen, lähtee kisakauteen 2021 vahvalla tavoitteella. Aikaa treenaamiselle on annettu enemmän kuin ennen ja ajatuksena on saada ajaa ehjä kisakausi. Koko kesä lähti käyntiin hyvin treenisuunnitelman osalta toukokuusta eteenpäin, ja treenit ovat sujuneet viikkosuunnitelman mukaisesti. Mukana puskemassa eteenpäin on ollut hyvä ohjaaja, joka on päässyt antamaan Jonakselle ajatusta voimapuolen rakentamiseen ja laadukkaaseen treenaamiseen. Vastapainona rankalle treenille Jonas on harrastanut mieltä rauhoittavaa kalastamista. Jonas vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä kesän treeneihin. Maantiepyöräilystä on tullut mielekäs treenimuoto jaloille, joka tukee myös aiemmasta loukkaantumisesta palautumista. Jonaksen tavoitteena on ajaa vielä syksyllä pyörällä Oulusta Rukalle.

Jonas kävi Watercross Tahko- kisoissa vetämässä vesikelkalla näytösajon välitaukoviihteen muodossa. Idea näytösajoon lähti tapahtumajärjestäjien puolelta, yhdessä MSP- Event ja Livesports kysyivät olisiko Jonaksella kiinnostusta ajaa tällainen, kun edellinen talven kisakausi meni ohi loukkaantumisen vuoksi. Vesikelkalla ajaminen oli Tahkolla Jonaksen toinen kosketus lajiin ikinä. Jonas toteaa, että laji on hauska ja hyvää aivojumppaa talvikauden ulkopuolella. Ja mitä tulevan talven kisoihin on katsominen, niin Jonaksen tavoitteena saada vahva ja ehyt kisakausi Pro- luokassa.

Jonaksen loukkaantumisesta ja kuntoutumis- sekä leikkauspolusta on tulossa ammattilaisten kuvaama dokumentti, jossa käydään läpi loukkaantumisen eri vaiheita siihen kunnes Jonas palaa takaisin radalle. Dokumentti tulee ulos syksyllä, ja sen ajatuksena on boostata ihmisiä siihen, että kannattaa tehdä paljon töitä sen eteen, että pysyy kunnossa ja menestyy elämässä.

Junnut ne jaksaa

Crane Hill Racing tiimin juniorikuljettajien off-seasoniin on kuulunut vesijetteilyä, motocrossia ja Pump Track- treenejä. Tukiaisen veljekset Otto ja Luka ovat myös uineet paljon ja olleet mukana Crane Hill Ranchin peltotöissä. Otto toteaa, että punnerruksia ja vatsalihaksia on tullu reenailtua kotonakin, mutta varsinaiset Crossfit treenit on suoritettu Kuopiossa ohjatusti. Urheilun lisäksi pojat ovat pelanneet pelikoneilla, hoitaneet eläimiä Kuopion eläinpuistolla, tehneet kotitöitä ja viettäneet kavereiden kanssa aikaa milloin missäkin. Lukan mielestä on tärkeää kohottaa kuntoa kisakauteen jo kesällä, jotta ei hengästyisi niin pahasti talven mittelöissä. Oton ja Lukan serkkupoika Juuso Vuori on pelaillut kesän jalkapalloa ja tehnyt trampoliini treenejä, sekä kulkenut myös Crossfit- treeneissä. Juuson kesään on kuulunut myös uiminen, erityisesti saaressa sijaitsevalla mökillä. Uusi motocross- pyörä on tuonut kesään myös vauhtia.

Oskari Laamanen siirtyy kaudella 2021 junioriluokasta Pro Lite- luokkaan! Oskari on ollut kesän pitkälti töissä, ja treenaamaankin on ehtinyt. Oskari on viettänyt kesällä paljon aikaa kavereiden kanssa hauskaa pitäen ja välillä pleikkarin ääressä rentoutuen. Kesän mieleenpainuvin aika oli Oskarilla, kun ystäväperhe kävi kylästelemässä. Oskarin tavoitteena on kaudella 2021 sijoittua uudessa luokassa viiden parhaan joukkoon.

Toimitus

About Toimitus

Leave a Reply